Blog Layout
Tykky ja tuulispää
25. tammikuuta 2021
”Ennen kaikkea tarvitsee kulkijajoukko tunturimaassa oikeaa ja sopuisaa erämieshenkeä, todellista partiotoveruutta, alttiutta kantaa toisten kuormia, ja sellaista veljeyttä, joka karsii luonteesta liian itsekkyyden. Jos joukko on tällaisen hengen läpitunkema, ei retki voi epäonnistua, vaikka puukkoja sataisi.” - Kullervo Kemppinen, Lumikuru 1958
Hiihdän pienen ryhmän kanssa kotitunturin länsirinnettä. On iltayö ja pakkasusvainen hämy. Etelälounaan pimeästä puhaltaa selkämyksiin tuikea tuuli. Se on tuuli, jolla on viesti. Se on tuuli, joka puhuu. Vapaasti lainaten se sanoo jotakuinkin näin:
”On jo aika puhista tähän tunturimaahan sydäntalven kylmää muutosta! On aika puhua talven otteesta, hyisestä! On aika muokata, aika leipoa! Muotoilen tähän paljakkaan niin villit ja kummalliset muodot, että herkästi kulkijan mieli menee ihmetyksestä mutkalle! Niin minä tohisen, että kasvojen ilmeissä näkyy! Niin minä teenkin! Otan ilmankosteaa ja lunta kyytiini, ja niistä muotoilen kaikenkirjavat valkeat hahmot; eläimet, patsaat ja veistokset! Taruolentoja, jättiläisiä ja marenkia! Hyvä, että ovat pihoillani kulkemassa, nyt annan tulla! Pahansuopa en ole, mutta näytän kyllä mitä sanoo tammikuun ilmavirta!”
Tuittuisella se on päällä, erämaan henkäys, mutta paljon upeaa se saa aikaan. Luomakunta on tykkylumen aikaan ihmeellisen kaunis ja usein niin yllättävä, että hymyillen ajattelen kuinka en vielä kylillä olisi arvannutkaan. Tykky on mentävä katsomaan, harhailemaan sinne veistosten lomaan.
Toissatalvena eräs mainio sveitsiläinen asiakkaani tokaisi ollessamme helmikuisella huiputuksella: ”Täällä on enemmän taideteoksia kuin Euroopan museoissa yhteensä!”
Näitä tuiverruksen sanoja kuunnellessaan ryhmä jatkaa pohjoiseen, ja hiihtäjät hautaavat hipiänsä huppujen uumeniin, nyörit kireälle. Tämä on hyväntuulinen ryhmä. Arktinen tuulenhuiske ei hyydytä hymyjä, sillä kaikilla on kulkiessa lämmin ja vain pikkuruiset otsalampun keilat heilahtelevat tunturihangella ryhmän edetessä myötäleeseen. Kohti tulia ollaan kulkemassa ja pian saisi laskea paljakasta alas kuusimaan kätköön.
Suksenkärkien suhistessa vuoronperään kovetetulla dyynisellä hangella, muistan ajatelleeni, että juuri tällaista me ihmiset arkeemme tarvitsemme: yhteisyyden tuntua, rohkaisua ja rinnalla kulkemista. Hymyä ja vuorovaikutusta. Tarvitsemme hyvää henkeä ja kaikin puolin turvallista ilmapiiriä päiviimme (etenkin juuri tällaisena aikana), ja on hauska kokea tällaista siellä, missä olosuhteet puhuvat lähinnä voimakkaan epämukavuuden puolesta. Raukeaa ja raikasta! Jos tästä yleensä jotenkin jatketaan, niin yhdessä sitten! Tästä saan päähäni Kemppisen Kullervon vuosikymmeniä sitten kirjoittamat sanat ja tuumaan josko lainaisin niitä, kun sattui niin sopivasti.
Tunturi on puhunut ja seurue saapuu tulille. Sukset irrotetaan, tökätään nojalle kodan seinustalle ja astutaan sisälle suojaan. Siellä maistuu liekinloimussa eväs ja kuuma juoma. Käväisee siellä laulukin.
Ehkä halusin tällä tavalla jollekin teistä ehdottaa, että ystävä mukaan ja ulkoilmaan!
Teksti: Mikael Heikkilä
Kuva: Karri Kivinen
Kysyessäni kolmosluokkalaisiltani, mistä ottaisimme kuukausittaisen säähavaintokuvan ystävyysluokkatoimintaa varten, monen ehdotus oli lintutorni. Puthaanrannantien lintutornista ja sen ympäristöstä on tullut tärkeä paikka minulle ja oppilailleni vuosien varrella. Jo esiopetusvuonna kävimme säännöllisesti lintutornilla matikkakävelyiden tiimoilta. Noilta ajoilta lapset muistavat useita käytäntöjä, joita pyytävät nykyäänkin toteutettaviksi. Monen suosikki vaikuttaa olevan juokseminen tornille johtavalla hiekkatiellä. Myös majojen rakentaminen lähimetsään sekä kivien ja lumipallojen heittäminen järveen ja puunrunkoon ovat olleet mieluisia. Lintutorni on kätevän lähellä koulua. Kävelymatka sinne saattoi tosin kestää kauankin eskariaikana. Pysähdyimme nimittäin joka kerta, kun joku hihkaisi nähneensä matkan varrella ympyrän. Hän kertoi sitten muille, missä näki tuon ympyrän. Toisinaan matkan varrelta etsittiin lukumääriä ja pysähdyttiin, kun joku huusi "kolme". Kerran löysimme kolme P-kirjainta mainostekstistä: Palveleva rautakauppa. Matematiikkaa on siis kaikkialla, ei ainoastaan matikan tunneilla. Kun laitamme "matikkalasit" silmille, huomaamme maailman olevan täynnä matematiikkaa. Pienten oppijoiden matematiikan harjoituksiin ei aina tarvita välineitä tai voidaan käyttää luonnonmateriaaleja. Mittasimme esiopetusvuonna kahden hiekkaan piirretyn viivan etäisyyden askelilla ja pohdimme, miksi mittaustulos ei ollut kaikilla sama. Kepeillä mittasimme kaverin pituutta, lintutornin tolppien väliä ja rappusten leveyttä. Saimme kokemuksia mittaamisesta, vaikka emme olleet vielä tutustuneet standardoituihin mittavälineisiin. Lintutorniin noustessamme jokainen eskarilainen laski rappuset. Sama tehtiin tornista laskeuduttaessa. Huomasimme, että lukumäärä on sama huolimatta siitä, kummasta suunnasta aloitetaan laskeminen. Nyt kolmannella luokalla tämä on jo itsestäänselvää. Lokakuun alussa lintutornilla ottamassamme säähavaintokuvassa lehdet olivat jo pudonneet puista. Oli avartavaa nähdä netissä ystävyysluokkiemme ottamat kuvat. Helsingissä puut olivat vielä vihreitä, kun taas Kokkolassa ja Kontiolahdella ruska oli parhaimmillaan. Marraskuun kuvien lumimäärässä oli isot erot paikkakuntien välillä, kuten taitaa olla myös tulevina kuukausina. Teksti ja kuva: Laura Lantto
Olimme monta vuotta pohtineet muuttoa pohjoisempaan Rovaniemeltä, pienet kylät kiehtoivat ja kaipasimme enemmän luontoa ympärille. Kyläyhteisöt etenkin kiinnostivat, semmoinen yhteinen tekemisen meininki. Kun puolison yritys tuli tiensä päähän, ja esikoinen oli lähdössä koulutielle, totesimme että se on nyt tai ei koskaan. Aina voi tulla takaisin, mutta tulevaisuudessa harmittaa, jos jää kokeilematta. Nyt olemme asuneet täällä puolitoista vuotta ja arki on asettunut uomiinsa. Muutimme kesällä Kätkäsuvantoon, ja täältä kyllä olemme sen kyläyhteisön löytäneet. Naapureiden kanssa on milloin mitäkin projektia menossa, autetaan toisiamme puolin ja toisin, oli kyse sitten puutöistä tai kanalan siirtämisestä. Jos sokeri loppuu, naapurista löytyy. Lapset varmaan muuttaisivatkin naapuriin, jos emme estäisi. On semmoinen perusluottamus, että jos apua tarvii, sitä saa ja kysyä voi aina, sitten neuvotaan eteenpäin. Aamuisin viemme koululaiset bussipysäkille, johon heidät bussi sitten palauttaa iltapäivällä. Pitkä välimatka keskustaan ei haittaa, kun menoja vähän suunnittelee. Myös yhteiskyytejä lasten harrastuksiin järjestetään ystävien kanssa. Harrastusten määrä pienellä paikkakunnalla yllätti, ja kyllä täälläkin saisi itsensä kiireiseksi, jos haluaisi. Tiedän, että pienilläkin paikkakunnilla on omat haasteensa, mutta kyllä silti lasken sen isoksi plussaksi, että tuttuja naamoja on joka puolella. Kaupassa, kirjastossa, lasten harrastuksissa ja vanhempainilloissa. Se luo turvaa ja luo yhteisöllisyyttä. Meille on tärkeää viettää mahdollisimman paljon aikaa perheenä, ja täällä kyllä moni tuntuu jakavan sen elämäntyylin. Retkeily ja luonnossa liikkuminen on helppo tapa olla yhdessä ja kerätä yhteisiä kokemuksia. Lasten kanssa hillasuolla rämpiminen, tunne, kun kala nappaa kiinni tai tuntureilta tähystäminen kaukaisuuteen. Kokemukset jäävät sydämeen, ja täältä niitä kokemuksia löytää kyllä joka nurkalta. Muoniolaiset ovat muutenkin ihan uskomattoman välitöntä sakkia. Täällä tulee heti tunne, että tänne kuulun ja täältä jos lähden, pala itsestä jää tänne. Toisten auttaminen tuntuu olevan muoniolaisille sydämen asia, ja elämä täällä on leppoista ja soljuvaa, ei ole kiire mihinkään, kun kaikki on jo tässä. Teksti ja kuvat: Selina Kuure
Tradenomin opinnot lähestyivät loppusuoraa, olin etänä opiskellut muutaman vuoden ja muutto Muonioon tapahtui siinä välissä. Hyvin äkkiä hoksasin, että kunnalle voisin hakea harjoitteluun ja siellä varmasti riittäisi tekemistä. Yrityspuolen markkinointihommat olivat jo ennestään tuttuja, joten tuntui kiinnostavalta kokeilla miltä viestintä ja markkinointi näyttää kunnan puolella. Kehittämispäällikön kanssa tavattiin, ja heti kyllä tuntui vastaanotto tervetulleelta. Mielenkiintoisia tehtäviä ja projekteja löytyi, ja paljon sai myös mennä oman mielenkiinnon mukaan. Kunnalla on selkeästi halua mennä eteenpäin ja kehittyä, ja se onkin hyvä lähtökohta kehittämisintoiselle opiskelijalle. Myös opinnäytetyölle löytyi aihe, joten loput opinnot menisivät sujuvasti yhdessä paikassa. Yhteistyö onkin sujunut jouhevasti, ja työt ovat sujuneet joustavasti etänä ja välillä toimistolla. Paljon on saanut tehdä omien aikataulujen mukaan, sekä sovittaen harjoittelun perhe-elämään. Työyhteisö on ollut rento, kannustava ja heidän kanssaan on ollut helppo toimia. Työtehtävät ovat olleet hyvin vaihtelevia, kokemuksia on kertynyt reppukaupalla ja itseään on päässyt toteuttamaan sekä haastamaan erilaisissa projekteissa. Koska suuntaudun digitaaliseen myyntiin ja markkinointiin, työtehtäviin on kuulunut mm. somen päivitys ja suunnittelu, uutisten kirjoittaminen, verkkosivujen päivittäminen ja kehittäminen, sekä verkkosivujen käytettävyystutkimuksen suunnittelu ja toteutus. Isoimpana tekijänä harjoittelun onnistumisessa nostan kuitenkin sen, että sinuun ja osaamiseesi luotetaan. On aivan eri lähtökohta tehdä ja oppia asioita, kun sinua ei epäillä joka käänteessä. Luottamus on antanut itselle motivaatiota tehdä asioita ja kokeilla uutta, ja sillä on ollut valtava merkitys myös oppimisen kannalta. Ehkä luottamuksen pohja löytyy siitä, että täällä on onnellisia ihmisiä, jolloin se väistämättä näkyy perusolemuksessakin. Ollaan luottavaisia sekä tyytyväisiä itseen ja toisiin. Teksti ja kuvat: Selina Kuure
Muonion kunta