Blog Layout
Kävelemisen taito
23. lokakuuta 2020
”Mitä sie oikein teet siellä? Kävelet! Kävelet!!”
Olen juuri istahtanut hyvän ystäväni pirtinpöytään ja maininnut ohimennen seuraavan päivän suunnitelmastani. Olin itsekin osin reaktion kannalla; melko pöljä suunnitelma kyseessä, ja samaan aikaan niin sanomattoman puoleensavetävä ja tehtävissä. Lähtisin liikkeelle varhain heti päivän noustessa. Ystäväni ei lähtisi mukaan.
Tällä perällä on kairoissa kulkemiseen perinteisesti liittynyt jokin erityinen syy, funktio, hyötytarkoitus. Pelkkä kuljeskelu ei ole kaikille ollut riittävä peruste lähteä ulos, ymmärrettävästikin. Metsiin on lähdetty hakemaan marjoja, etsimään sieniä, tekemään talven polttopuut, pyytämään kaloja tai tavoittelemaan monenmoista riistaa, kutakin sesonkinsa mukaan. On voitu lähteä myös rakentamaan, pystyttämään, korjaamaan, tarkastamaan. Nämä kaikki syyt ovat tarpeellisia ja pääosin myös omassa käytössäni, mutta edellisten lisäksi löytyy iso nippu hyviä syitä olla kaikkiruokaisempi. Jo pelkkä samoilu ilman näkyvää ja konkreettista lopputulemaa aikaansaa paljon, ja laadultaan hyvää. Kiireettä kulkeminen on hauskaa, lisäksi se on hieno väylä saada tuoreita ideoita tai ratkaista mielen päällä viipyvää ongelmaa. Ja juuri saapunut ensilumi vain raikastaa kokemusta.
Muonio on mainio asuinseutu useammastakin näkökulmasta ja niistä eräs keskeisin on minusta hyvin alkuperäinen – kävely. Kävelymahdollisuudet täällä on sanalla sanoen ruhtinaalliset. On rouheaa tunturipaljakkaa, aihkipetäjiköissä mutkittelevia merkittyjä reittejä ja esteettömiä lähikohteita. On monia piskuisia poluntapaisia, pitkänhuiskeita mönkijäuria, ja täysin reititöntä metsien, jänkkien ja puuttoman vaihtelua niin runsaasti, että kulkijan mieltä kutkuttaa. Tämän päälle meillä on vapaus harhailla myös reittien ulkopuolella sangen laajalti, jokamiehenoikeudet ja esimerkiksi kansallispuiston vyöhykejaon reunaehdot mielessä pitäen. Mikä rikkaus, eikä itsestäänselvyys ollenkaan.
Kävelyn hyvinvointivaikutukset eivät juuri puolustelijoita kaipaa, vaan toiminta myötätodistaa itsestään. Halukas etsivä löytää kiintoisia puoltoja kuitenkin helposti. Oskari Saaren kirja ”Aki Hintsa – Voittamisen anatomia” kertoo, kuinka menestynyt urheilulääkäri Aki Hintsa pyrki auttamaan huippu-urheilijoita parempaan onnistumiseen työkalunaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin malli. Hintsa tuo ajattelussaan esille, että todetusti paras ja tehokkain tapa aikuisväelle pitää huolta esimerkiksi lihaskunnostaan tai omasta jaksamisesta arjen toimissa myös tulevaisuudessa, on yksinkertaisesti – kävely.
Oli toinenkin lääkäri, vanhemman liiton mies ja melko tunnettu, nimeltään Hippocrates. Elellessään aikoinaan antiikin Kreikassa hänen kerrotaan todenneen seuraavaa:
”Jos olet huonolla tuulella, lähde kävelylle. Jos olet vieläkin huonolla tuulella, lähde toiselle kävelylle.”
Kokemukseni mukaan tämä on aivan erityisen totta täällä, Muoniossa.
Olen saapunut luonnon helmaan ja sisälle yhteen sen vanhoista metsistä. Tulen metsästä ylös tunturin laelle, jatkan paljakasta alas vanhaan kuusimetsään. Sen läpi laskeudun pienelle kiemurtelevalle erämaajoelle. Ihmettelen sen reittiä ja pohdin sen hidasta merelle tähtäävää kulkua. Joen takana kasvaa vahva mäntysali, laaja kangasmaasto. Tasaiselta kentältä äkkään suopainanteita ja sammaleisia harjuntynkiä. Niiden takana päädyn kivikkoon. Muutaman puustoisen kummun ylitettyäni putkahdan etsimälleni pienelle ja tummanpuhuvalle järvelle, missä aion pitää taukoa. Asetun rantatörmälle ja availen reppuani. Ja siinä se taas on, hyvä tuuli.
Teksti: Mikael Heikkilä
Kuva: Oscar Manguy
Kysyessäni kolmosluokkalaisiltani, mistä ottaisimme kuukausittaisen säähavaintokuvan ystävyysluokkatoimintaa varten, monen ehdotus oli lintutorni. Puthaanrannantien lintutornista ja sen ympäristöstä on tullut tärkeä paikka minulle ja oppilailleni vuosien varrella. Jo esiopetusvuonna kävimme säännöllisesti lintutornilla matikkakävelyiden tiimoilta. Noilta ajoilta lapset muistavat useita käytäntöjä, joita pyytävät nykyäänkin toteutettaviksi. Monen suosikki vaikuttaa olevan juokseminen tornille johtavalla hiekkatiellä. Myös majojen rakentaminen lähimetsään sekä kivien ja lumipallojen heittäminen järveen ja puunrunkoon ovat olleet mieluisia. Lintutorni on kätevän lähellä koulua. Kävelymatka sinne saattoi tosin kestää kauankin eskariaikana. Pysähdyimme nimittäin joka kerta, kun joku hihkaisi nähneensä matkan varrella ympyrän. Hän kertoi sitten muille, missä näki tuon ympyrän. Toisinaan matkan varrelta etsittiin lukumääriä ja pysähdyttiin, kun joku huusi "kolme". Kerran löysimme kolme P-kirjainta mainostekstistä: Palveleva rautakauppa. Matematiikkaa on siis kaikkialla, ei ainoastaan matikan tunneilla. Kun laitamme "matikkalasit" silmille, huomaamme maailman olevan täynnä matematiikkaa. Pienten oppijoiden matematiikan harjoituksiin ei aina tarvita välineitä tai voidaan käyttää luonnonmateriaaleja. Mittasimme esiopetusvuonna kahden hiekkaan piirretyn viivan etäisyyden askelilla ja pohdimme, miksi mittaustulos ei ollut kaikilla sama. Kepeillä mittasimme kaverin pituutta, lintutornin tolppien väliä ja rappusten leveyttä. Saimme kokemuksia mittaamisesta, vaikka emme olleet vielä tutustuneet standardoituihin mittavälineisiin. Lintutorniin noustessamme jokainen eskarilainen laski rappuset. Sama tehtiin tornista laskeuduttaessa. Huomasimme, että lukumäärä on sama huolimatta siitä, kummasta suunnasta aloitetaan laskeminen. Nyt kolmannella luokalla tämä on jo itsestäänselvää. Lokakuun alussa lintutornilla ottamassamme säähavaintokuvassa lehdet olivat jo pudonneet puista. Oli avartavaa nähdä netissä ystävyysluokkiemme ottamat kuvat. Helsingissä puut olivat vielä vihreitä, kun taas Kokkolassa ja Kontiolahdella ruska oli parhaimmillaan. Marraskuun kuvien lumimäärässä oli isot erot paikkakuntien välillä, kuten taitaa olla myös tulevina kuukausina. Teksti ja kuva: Laura Lantto
Olimme monta vuotta pohtineet muuttoa pohjoisempaan Rovaniemeltä, pienet kylät kiehtoivat ja kaipasimme enemmän luontoa ympärille. Kyläyhteisöt etenkin kiinnostivat, semmoinen yhteinen tekemisen meininki. Kun puolison yritys tuli tiensä päähän, ja esikoinen oli lähdössä koulutielle, totesimme että se on nyt tai ei koskaan. Aina voi tulla takaisin, mutta tulevaisuudessa harmittaa, jos jää kokeilematta. Nyt olemme asuneet täällä puolitoista vuotta ja arki on asettunut uomiinsa. Muutimme kesällä Kätkäsuvantoon, ja täältä kyllä olemme sen kyläyhteisön löytäneet. Naapureiden kanssa on milloin mitäkin projektia menossa, autetaan toisiamme puolin ja toisin, oli kyse sitten puutöistä tai kanalan siirtämisestä. Jos sokeri loppuu, naapurista löytyy. Lapset varmaan muuttaisivatkin naapuriin, jos emme estäisi. On semmoinen perusluottamus, että jos apua tarvii, sitä saa ja kysyä voi aina, sitten neuvotaan eteenpäin. Aamuisin viemme koululaiset bussipysäkille, johon heidät bussi sitten palauttaa iltapäivällä. Pitkä välimatka keskustaan ei haittaa, kun menoja vähän suunnittelee. Myös yhteiskyytejä lasten harrastuksiin järjestetään ystävien kanssa. Harrastusten määrä pienellä paikkakunnalla yllätti, ja kyllä täälläkin saisi itsensä kiireiseksi, jos haluaisi. Tiedän, että pienilläkin paikkakunnilla on omat haasteensa, mutta kyllä silti lasken sen isoksi plussaksi, että tuttuja naamoja on joka puolella. Kaupassa, kirjastossa, lasten harrastuksissa ja vanhempainilloissa. Se luo turvaa ja luo yhteisöllisyyttä. Meille on tärkeää viettää mahdollisimman paljon aikaa perheenä, ja täällä kyllä moni tuntuu jakavan sen elämäntyylin. Retkeily ja luonnossa liikkuminen on helppo tapa olla yhdessä ja kerätä yhteisiä kokemuksia. Lasten kanssa hillasuolla rämpiminen, tunne, kun kala nappaa kiinni tai tuntureilta tähystäminen kaukaisuuteen. Kokemukset jäävät sydämeen, ja täältä niitä kokemuksia löytää kyllä joka nurkalta. Muoniolaiset ovat muutenkin ihan uskomattoman välitöntä sakkia. Täällä tulee heti tunne, että tänne kuulun ja täältä jos lähden, pala itsestä jää tänne. Toisten auttaminen tuntuu olevan muoniolaisille sydämen asia, ja elämä täällä on leppoista ja soljuvaa, ei ole kiire mihinkään, kun kaikki on jo tässä. Teksti ja kuvat: Selina Kuure
Tradenomin opinnot lähestyivät loppusuoraa, olin etänä opiskellut muutaman vuoden ja muutto Muonioon tapahtui siinä välissä. Hyvin äkkiä hoksasin, että kunnalle voisin hakea harjoitteluun ja siellä varmasti riittäisi tekemistä. Yrityspuolen markkinointihommat olivat jo ennestään tuttuja, joten tuntui kiinnostavalta kokeilla miltä viestintä ja markkinointi näyttää kunnan puolella. Kehittämispäällikön kanssa tavattiin, ja heti kyllä tuntui vastaanotto tervetulleelta. Mielenkiintoisia tehtäviä ja projekteja löytyi, ja paljon sai myös mennä oman mielenkiinnon mukaan. Kunnalla on selkeästi halua mennä eteenpäin ja kehittyä, ja se onkin hyvä lähtökohta kehittämisintoiselle opiskelijalle. Myös opinnäytetyölle löytyi aihe, joten loput opinnot menisivät sujuvasti yhdessä paikassa. Yhteistyö onkin sujunut jouhevasti, ja työt ovat sujuneet joustavasti etänä ja välillä toimistolla. Paljon on saanut tehdä omien aikataulujen mukaan, sekä sovittaen harjoittelun perhe-elämään. Työyhteisö on ollut rento, kannustava ja heidän kanssaan on ollut helppo toimia. Työtehtävät ovat olleet hyvin vaihtelevia, kokemuksia on kertynyt reppukaupalla ja itseään on päässyt toteuttamaan sekä haastamaan erilaisissa projekteissa. Koska suuntaudun digitaaliseen myyntiin ja markkinointiin, työtehtäviin on kuulunut mm. somen päivitys ja suunnittelu, uutisten kirjoittaminen, verkkosivujen päivittäminen ja kehittäminen, sekä verkkosivujen käytettävyystutkimuksen suunnittelu ja toteutus. Isoimpana tekijänä harjoittelun onnistumisessa nostan kuitenkin sen, että sinuun ja osaamiseesi luotetaan. On aivan eri lähtökohta tehdä ja oppia asioita, kun sinua ei epäillä joka käänteessä. Luottamus on antanut itselle motivaatiota tehdä asioita ja kokeilla uutta, ja sillä on ollut valtava merkitys myös oppimisen kannalta. Ehkä luottamuksen pohja löytyy siitä, että täällä on onnellisia ihmisiä, jolloin se väistämättä näkyy perusolemuksessakin. Ollaan luottavaisia sekä tyytyväisiä itseen ja toisiin. Teksti ja kuvat: Selina Kuure
Muonion kunta